Nastolan Pisarateatteri ry,
Nastola



 


on harrastajateatteri 
joka on toiminut yhdistyksenä yli 25 vuotta.

Aikojen alussa harrastusryhmä toimi
mm. kansalaisopiston näytelmäpiirin nimellä.

Monet vuodet harjoittelimme kansalaisopiston ”tiimoilla”
Rakokiven koulun auditoriossa, mutta harjoitustilojen
tarpeen kasvaessa, toiminta on siirtyi
"kustannus tehokkaisiin" tiloihin.

Harjoitukset alkoivat syksyllä 2010 uudessa
paikassa, pitkään harjoiteltuamme niinitiellä sekä ratsutiellä.

Uusi harjoitustila on Nastolan seurakunta keskus,
Nastolan kirkonkylässä, Sauli-salissa. 

Muutos on tuli myös harjoituspäivään.
Perinteisesti harjoituspäivä on ollut tiistai, vaan 
nyt se on torstai !

Keväisin, kun ilmat sallii,
siirrymme Taidekeskus Taarastin lavalle
harjoittelemaan kesän näytelmää.

Harjoitteemme julkaisimme aina 
kesän kuluessa, perinteisesti 
Taarastin näyttämöllä ja Immilän myllyllä.
Ne ovat antaneet  hienot, luonnon kauniit puitteet 
kesäisen teatterin esittämiseen.

Olemme tosin kokeilleet muitakin erinäisiä
esityspaikkoja ajan myötä, mutta tilat sekä puitteet 
eivät ole aina olleet niin hyvät.

MUUTOSTA

Kesän 2010 hyvän palautteen vuoksi,
olemme päättäneet siirtyä toistaiseksi
esiintymään seuraavat kesät vain Taarastin lavalle.

Uudistunut Taarasti katoksineen on 
maakunnan hienoin paikka, niin maisemiltaan
kuin myös sijainniltaan.

Se antaa  hyvät lähtökohdat Pisaralle tehdä ja 
esittää mitä mainiointa kesäteatteria riippumatta ilmoista.
Katos antaa myös katsojille suojan sateen sattuessa.

Esityksen kuuluvuus on saanut myös 
katsojilta hyvää palautetta. 
Repliikit kuuluvat ja saa myös niistä selvän.

Ensi kesään on myös tulossa muutama näytös 
injuktio-silmukoituna viime kesän innoittamana.


Näytelmämme ovat myös olleet hyvin perinteisesti
kesäteatterille ominaisia kappaleita, huumoria 
ja draamaa sekä kaikkea siltä väliltä.

Teemme myös yhteistyötä erilaisten kulttuuritahojen
kanssa esiintyen tapahtumissa.
Esimerkkinä mainittakoon mm. seurakunnan
ja meidän yhteiset kirkkonäytelmät sekä 
myös mm. esiintymiset lastenjuhlissa,
päiväkodeissa yms. 

Vuosien varrella olemme valmistaneet sekä
tehneet erilaisia projekteja, mm. elokuvan
sekä tietysti erinäisen määrän näytelmiä,
kabareita, joulukuvaelmia yms..

Ne kaikki on koetettu kirjata tuonne toisella
sivulle… katsopa sieltä ja muistele.

Jos nyt on kuitenkin niin, että sieltä joku
puuttuu – ilmoitathan siitä meille !

Lopuksi;

Kaikki Te ja juuri Sinä !

Teatterista harrastuksena kiinnostuneet – ottapa
 yhteyttä !
( kts yhteystiedot sivulta numerot )

Lavastus, puvustus, mainostus tms… 
eli kaikki mikä vain kiinnostaa ,
tästä se on hyvä ponnistaa… 

Työt eivät harrasteena tältäkään 
puolelta lopu, joten tule mukaan
rohkeasti !
 
Taustajoukkojakin tarvitaan AINA !

Katso tarkemmin asiaa, " LIITY JOUKKOON " -sivuilta...
 

 

 

TAKAISSIN...